Vallankumouksen aika – ajatuksia Susan Sontagin esseen Matka Hanoihin pohjalta

matka-hanoihin

Sain vihdoin luettua loppuun toissa kesänä(?) savonlinnalaiselta kirpparilta ostamani ja pari kuukautta sitten uudelleen aloittamani Susan Sontagin Matka Hanoihin -esseepamfletin. Tai miksi tuota nyt sanoisi.

Kariston Näkökulma-sarjassa julkaistu 112-sivuinen kirjanen on aikanaan tuotu Suomeen mahdollisimman tuoreena. Sontag on päivännyt tekstinsä kesälle 1968 ja suomenkielinen painos on saatu ulos vuonna 1969. Tällaista se oli aikana ennen blogeja – 1960/70-luku oli ilmeisestikin pamflettien kulta-aikaa. Kirjaston poistohyllystä olen onnistunut löytämään pari Tammen Huutomerkki-sarjan julkaisua: Minne kukat kadonneet on luonnonsuojelullinen julistus, Miesten maailman nurjat lait taas feministinen. Niistä lisää joskus myöhemmin.

Jotenkin tuollainen ohut, yhden asian pamfletti/esseekirja on jotenkin täydellinen formaatti. Ohuus ja pokkarimaisuus tekevät tällaisesta kirjasta erittäin luettavan ja jotenkin käytettävän. Päätin taannoin, että fiktio tulee ostaa kovakantisena ja fakta pokkarina. Painettuun sanaan, kirjaan esineenä, liittyy aina jokin arvostuksen tunne, mutta pokkariin, pamflettiin, kirjaseen, voi hyvillä mielin tehdä merkintöjä – sen kanssa on helpompi keskustella kuin digitaalisen eli kertakäyttöisen tai kovakantisen eli monumentaalisen tekstin.

Kirjoitettaisiinpa/julkaistaisiinpa tuollaisia nykyäänkin, muuallakin kuin blogeissa.

Minun “jos voittaisin lotossa” tai muu vastaava äkkirikastumisen-kautta-vapauteen-fantasiani on, baarin perustamisen lisäksi, kustantamon perustaminen. Julkaisisin juuri tällaisia kirjoja. Ja ehkä jotain uutta feminististä/radikaalia pulp-fiktiota.

Sijoittajat: saa soitella.

No, harhailen. Tässä piti puhua Sontagin tekstistä, eikä jostain kirjallisuudenlajifetisismistäni.

(Pakko keskeyttää vielä hetkeksi ja lisätä tähän huomio kirjan nimestä: sitä on mahdotonta ajatella ilman että ajattelee kahta ilmeistä vitsiä. 1) ”Pääosin hänen tuotantonsa oli erinomaista, mutta kirjoitti Susan sontaakin.” 2) Ja että Matka hanoihin voisi olla M.A. Nummisen Baarien mies -kirjan alaotsikko. No, niin. Jatketaan. Muistaakseni loput tästä tekstistä on ihan asiaa. En lupaa mitään.)

En tiedä mitä mieltä olla koko kirjasta – se on niin ajassaan kiinni, niin totaalisen ajankohtainen, että en tiedä mitä annettavaa sillä on erityisesti kirjana ja irtonaisena Vietnamin sodan kontekstistaan – mutta pari kohtaa siitä jäi mieleeni elämään.

Lainaan ne Ritva Turusen suomennoksina tähän.

Ensin Sontag suhtautuu kriittisesti vallankumoukselliseen puuhasteluun ja puheeseen yhdessä kirjan harvoista alaviitteistä:

“Todellisen vallankumouksellisen muutoksen saavat aikaan yhteiset vallankumoukselliset tunteet – ei retoriikka, ei yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden havaitseminen, ei edes älykäs analyysi, eikä myöskään mikään yksittäinen toiminta sinänsä. Ja vallankumouksen voi todella “puhua tyhjiin”, mikäli tietoisuuden ja puheen ja toisaalta käytännössä ilmenevän tahdon välille syntyy epäsuhta. (Juuri tähän kaatui äskeinen vallankumous Ranskassa. Ranskalaiset ylioppilaat puhuivat – ja lisäksi hyvin kauniisti – sen sijaan että olisivat ryhtyneet uudelleenorganisoimaan vallattujen yliopistojen hallintoa. Heidän toimeenpanemansa katumielenosoitukset ja yhteenotot poliisin kanssa olisivat pikemminkin retoorista tai symbolista kuin käytännöllistä toimintaa; sekin oli eräänlaista puhetta.)

Meidän yhteiskunnassamme sanalla “idealistinen” tarkoitetaan usein “kurittomuutta”, “militantti” on vain “emotionaalisen” synonyymi. Useimmilla eurooppalaisilla ja pohjois- ja eteläamerikkalaisilla jotka suureen ääneen tuomitsevat yhteiskunnan jossa he elävät, on äärimmäisen sekavat ja epämääräiset käsitykset siitä mitä he haluaisivat sen sijalle ja millä tavalla heidän oikeastaan pitäisi pyrkiä saamaan valta käsiinsä voidakseen toteuttaa ratkaisevia muutoksia. Näyttää tosiaankin siltä, että vallankumous on länsimaisissa kapitalistissa valtioissa yritys joka on tahallisesti suunniteltu epäonnistumaan. Monille ihmisille se on asosiaalista toimintaa, toimenpide jonka tarkoituksen on puolustaa yksilön oikeutta poliittista järjestelmää vastaan. Se on sivullisten rituaalia, eikä niinkään sellaisten ihmisten toimintaa joita yhdistää palava rakkaus omaan maahansa.”

Mutta, kuitenkin, kirjan lopussa:

“Kun heinäkuussa keskustelin Pariisissa joidenkin tuttavieni kanssa jotka olivat olleet mukana toukokuun barrikaadeilla, huomasin että he olivat kokeneet jotakin samantapaista kuin minä, sillä he kieltäytyivät tunnustamasta että heidän vallankumouksenssa oli epäonnistunut. Tämä “todellisuudentajun” puute johtui luultavasti siitä että he elivät vielä uusien tunteiden vallassa, joista he olivat yllättäen tulleet tietoisiksi noiden kahden viikon aikana – noina kahtena kalliina viikkona jolloin lukemattomat, tavallisesti epäluuloiset, kyyniset suurkaupunkilaiset, työläiset ja ylioppilaat osoittivat toisiaan kohtaan ennennäkemätöntä hyväntahtoisuutta, lämpöä ja välttämättömyyttä. Tavallaan nuoret barrikaadiveteraanit ovat siis oikeassa kun he kieltäytyvät tunnustamasta kokonaan tappiotaan, eivätkä oikein suostu uskomaan että kaikki on palannut samoihin uomiin kuin ennen toukokuuta, ellei pahempiin. Itse asiassa juuri he ovat todellisuudentajuisia. Se joka on kokenut tuollaisia uusia tunteita – irtautunut edes lyhyeksi hetkeksi estoista joilla meidän yhteiskuntamme tukahduttaa rakkauden ja luottamuksen – ei enää koskaan ole sama ihminen. Hänessä “vallankumous” on juuri alkanut, ja se tulee jatkumaan.”

Kirjoitin samasta asiasta, kun viimeksi aloitin tämän blogin. Kerroin silloin kokemuksistani 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopun vallatuissa taloissa.

Tekstini ydin on tässä: “Pelkällä olemassaolollaan vallatut tilat näyttivät minulle sen, että toisenlainen maailma on mahdollinen.”

Tämä on se tunne, jonka Sontag tunnisti ranskalaisissa ystävissään. Sama vaikutus on kadunvaltauksilla, mielenosoituksilla, safe spaceilla, kommuuneilla, anarkistisilla ostopakottomilla kahviloilla, työväen tiloilla, vallankumouksellisessa maassa vierailulla, Pariisilla vuonna 1968, ja niin edelleen.

Tunne on ihmisessä herännyt. Ajatus toisenlaisesta maailmasta on puhjennut kokijan sisällä, eikä se sieltä poistu.

Muuten kuin itse vallankumouksen tai vähintään vallankumouksellisen tekemisen kautta.

Sille olisi nyt tilausta, kun ääri- ja sisäsiisti oikeisto kasvattavat voimiaan.

Ainakin minusta tuntuu ajoittain siltä, että millekään ei voi mitään. Tunteeni ovat “äärimmäisen sekavat” ja minulla on “epämääräiset käsitykset” siitä, mitä haluaisin nykytilanteen asemesta. Asosiaalinen ja retoorinen toiminta (kaduilla tai vaikka twitterissä) vetävät puoleensa. Julkista puhetta on maailmassa enemmän kuin koskaan, ja epäsuhta tietoisuuden ja todellisuuden välillä on valtava. Tyhjäksi puhumisen vaara, turhautuminen, ovat päivittäisi kokemuksia.

Sitten muistan kaiken sen, mitä olen aikaisemmin kokenut. Palautan itseni vallattuun taloon tai ylipäätään niiden ihmisten keskelle, jotka tuntevat samoin, jotka tietävät,.että tämä nykytilanne on väärin. Että nyt vihdoin saa riittää. Että tästä ette kulje.

Jos yhteiskunnan ylimmät kerrokset ovat oikeiston hallinnassa ja keskiluokkainen media elää tympeässä liberaalissa ”tasapuolisuuden” ja “sivistyneen keskustelun” harhassaan, on tehtävä jotain muuta. On järjestäydyttävä paikallisesti. Työpaikoilla, kaupunginosissa, kortteleissa, ystäväpiireissä. Vaadittava lähiympäristöltä enemmän, mutta samalla tuettava toinen toisiamme.

On tehtävä toisenlainen maailma, “uudelleenorganisoida yliopistojen hallinto” eikä pelkästään puhua siitä kauniisti. (Esimerkiksi Helsingin seurakunnat tekevät tätä esimerkillisesti.)

Sillä meitä, joiden sisällä vallankumous on jo alkanut, on paljon. Ja se tulee jatkumaan.

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Vallankumouksen aika – ajatuksia Susan Sontagin esseen Matka Hanoihin pohjalta

  1. Vallankumoustako se mies siellä suunnittelee? Muista että se perkele syö aina omat lapsensa. Toisaalta, vitut siitä, kyllähän täältä jo joutaa, ilmoita kun aloitatte.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s